Arvokas avoperhetyö

Pääsin tutustumaan Tukikohdan tärkeään työhön näiden sivujen sisältöä kasatessani. Erityisesti avoperhetyö teki vaikutuksen minuun, pian kolmekymppiseen naiseen. Omia lapsia ei vielä ole, ja kavereiden lapsetkin ovat vielä niin pieniä, että liikkuminen tapahtuu korkeintaan kontaten.

Aiemmin en oikeastaan ollut edes tullut ajatelleeksi, mitä kaikkia vastoinkäymisiä ihan tavallinen perhe voi lapsineen kokea. Tai että arki, jonka pitäisi notkua eteenpäin kuin itsestään, vaatiikin joidenkin kohdalla suuria ponnisteluja. Oma murrosikänikin oli tasainen kuin maisemat Pohjanmaalla, omakohtaista kokemusta teini-iän metkuista minulla ei ole. 

Jotain kosketuspintaa erityislapsiin minullakin sentään on. Leipätyössäni nuorisomedian toimittajana olen päässyt tapaamaan ja haastattelemaan muualla kuin vanhempiensa luona asuvia nuoria. Tarinat ovat olleet koskettavia, mutta nuoret ovat suhtautuneet tulevaisuuteen positiivisesti.

Millaisia lapsen tai nuoren ongelmat sitten ovatkin, eivät ne katso perheen taustaa tai varallisuutta. Onkin huojentavaa tietää, että apua on saatavilla, koskettaisi avoperhetyön tarve minua joskus henkilökohtaisesti tai ei. Ennen kaikkea on hyvä alleviivata sitä, että ongelmien kanssa on turha kärvistellä yksin tai oman perheen kesken.

Jos omat voivat ja neuvot eivät riitä, ei ole häpeä pyytää apua. Veikkaan, että tässä kohtaa itse kullakin meistä on helposti peiliin katsomisen paikka.
 

Kirjoittanut: Saara Autere, toimittaja, Julkaistu: 10.06.2010